Markus Bäckman

Popcult Helsingin toiseksi kunniavieraaksi saapuu toukokuussa 2017 Markus Bäckman, joka on antanut äänensä kymmenille rakastetuille animaatiohahmoille. Bäckman on myös ohjannut Disneyn klassikkoelokuvien suomiversiot vuoden 2002 Aarreplaneetasta lähtien, uusimpana ohjaustyönä kriitikoiden ylistämä seikkailuelokuva Vaiana.

Pitkällä urallaan Bäckman on dubannut hahmoja laidasta laitaan. Kumeaääninen Obelix, alakuloinen Ihaa-aasi ja Voltronin avaruuspahis keisari Zarkon ovat kaikki saaneet Bäckmanilta suomiäänensä. Dubbaajan repertuaariin kuuluvat myös mm. Viisi legendaa -elokuvan Joulupukki ja uusimman Turtles-animaatiosarjan Mestari Tikku.

Bäckman on itse suuri sarjisfani. Kuvassa kunniavieraan piirtämä omakuva ja tämän ääninäyttelemiä hahmoja.

Markus Bäckmania kuullaan myös Muumilaakson tarinoiden uudessa, paljon puhuttaneessa suomenkielisessä toteutuksessa Mörkönä, Taikurina ja Posteljoonina. Haastattelussa Bäckman kertoo urastaan, antaa hahmojensa jutella lentäviä lauseita ja paljastaa, kuinka Popcultin innokkaat kävijät voisivat itse päästä alalle töihin!

Tule kuuntelemaan kertomuksia ääninäyttelijän ja ohjaajan työstä Popcult-viikonloppuna. Myös kävijät pääsevät esittämään kunniavieraalle kysymyksiä! Luvassa on lisäksi nimikirjoitustilaisuus.