Samuli Torssonen
Popcult Dayn kunniavieraaksi saapuu elokuva-alan moniosaaja Samuli Torssonen!
Samuli Torssonen tunnetaan parhaiten Iron Sky -elokuvan tuottajana ja kulttisuosion saavuttaneen Star Wreck -parodiaelokuvasarjan luojana. Torssonen on lisäksi toiminut miljoonayleisön keränneen uusimman Tuntematon sotilas -elokuvan efektisuunnittelijana.
Dayssa ohjelmaa pitävä Torssonen työskentelee parhaillaan vfx-supervisorina eli visuaalisten tehosteiden suunnittelijana Troll Visual Effectsillä sekä elokuvatuottajana tuotantoyhtiö Energialla, jonka käsialaa ovat Iron Sky ja Star Wreck -elokuvasarja.
Kunniavierasohjelmassa Torssonen kertoo omasta matkastaan innokkaasta scifi-fanista elokuvamaailman monialaiseksi taituriksi. Ohjelmassa käydään läpi, kuinka fanius Star Trek -sarjaan 80-luvun lopulla johti Torssosen tekemään ensimmäisen tietokoneanimaationsa vuonna -91, ja kuinka viimeisimmän Star Wreck: In the Pirkinning (2005) -elokuvan kautta päästiin Iron Skyhin. sekä takaisin kehittelemään uutta, yhä näyttävämpää Star Wreckiä.
Torssonen kertoo Popcult Dayssa, kuinka digitaaliset erikoisefektit tukevat elokuvatuotantoja. Luvassa on muun muassa videopätkiä ja kertomuksia Tuntematon sotilas -elokuvan erikoistehosteiden työstämisestä, sekä asiaa tulevasta, entistäkin näyttävämmästä Star Wreck -elokuvasta!
Kunniavierasohjelma sopii scifin ja suomalaisten elokuvien fanien lisäksi erinomaisesti kaikille elokuva-alan töistä haaveileville, olipa unelmana sitten käsikirjoitus, erikoistehosteet, ohjaus tai tuotantopuoli. Myös yleisön kysymyksille on varattu aikaa.