Valitettavasti vuoden 2025 Popcult Day joudutaan perumaan tilaongelmien vuoksi.
Olemme käyneet keskusteluita sopivien tilavuokraajien kanssa viime syksystä lähtien tuloksetta. Sopivia tiloja ei harmillisesti ole tarjolla tapahtumalle otollisena ajankohtana. Vaihtoehtoina Popcult Dayn järjestämiselle olivat seuraavanlaiset:
a) sama tai peräkkäinen viikonloppu muun pääkaupunkiseudun populaarikulttuuritapahtuman kanssa. Emme halua lähteä kilpailemaan kävijöistä toisten tapahtumien kanssa, koska se on taloudellinen riski. Toisten voittoa tavoittelemattomien tapahtumien ollessa kyseessä on mielestämme myös hyvän tavan mukaista olla järjestämättä tapahtumaa päällekkäisenä ajankohtana.
b) viikonloppu, jolloin kaikkia tapahtuman tarvitsemia tiloja ei olisi Popcult Dayn käytettävissä. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut taidekujasta ja myyntipöydistä luopumista. Taidekuja on kuitenkin tärkeä osa coniskeneä, joten siitä luopuminen ei tullut kysymykseen.
c) tarjolla olevat tilat olivat yksinkertaisesti liian kalliita Finnish Fandom Conventions ry:n kokoiselle voittoa tavoittelemattomalle yhdistykselle.
Popcult Day -tapahtuman tekijät keräävät siis voimiaan vuoden 2025 ajan, mutta pidä silmällä tulevia Popcult Nights -iltabiletapahtumia.
Nähdään pian!
Valokuva: Jenu