Taidekuja tulee, oletko valmis?

Eevi Nieminen
06.02.2015

Popcult Daysta ja muista con-tapahtumista tuttu taidekuja löytyy myös Popcult Helsingistä. Taidekuja tarjoaa materiaalia faneilta faneille – taideprinttejä, omakustanteita, sarjakuvia, koruja, avaimenperiä… Taidekujatuotteiden kirjo kasvaa vuosi vuodelta, emmekä edes me vastaavat pysty aina aavistamaan, mitä uusi taidekuja tuo tullessaan. Tarjolla saattaa olla esimerkiksi itseväkerrettyjä Iron Man -figuureita, uniikkeja Hobitti-pehmoja, Buffy the Vampire Slayer -inspiroituneita korviksia tai värikkäitä Adventure Time -printtejä! Se jää nähtäväksi!

Taidekujamme sijaitsee toisessa kerroksessa heti suuren Aalto-salin sisäänkäyntiä vastapäätä, joten se on varmasti kaikkien Popcult-kävijöiden matkan varrella. Pöytiä on noin 30 kumpanakin päivänä.

Oletko harkinnut taidekujamyymistä itse? Popcult Helsingin taidekuja on erinomainen tilaisuus käsityöläisille ja taiteilijoille tutustua asiakkaisiin kasvokkain ja oppia, millaiset tuotteet kävijöitä kiinnostavat. Myyntityön lomassa pääset myös mukavasti juttelemaan samanhenkisten ja samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Portfoliohakua ei tarvitse pelätä! Taidekujamme on avoin sekä konkareille että aloittelijoille. Portfoliohaulla tahdomme varmistuksen siitä, että kujailijat suhtautuvat hakuunsa tunnollisesti ja tuovat myytäväksi laadukkaita, huoliteltuja tuotteita. Hyvä taidekuja on tapahtumalle ylpeyden aihe ja kävijähoukutin.

Paikkoja taidekujalle on vielä vapaana! Pöytä maksaa 15e per päivä eli 30 e koko viikonloppu. Voit valita tahdotko kujailla lauantaina, sunnuntaina vai koko viikonlopun ajan. Voit myös jakaa pöydän kaverisi kanssa tahtoessasi. Haku sulkeutuu 9.2., joten muista ilmoittautua! Taidekujalaisen tulee ostaa myös lippu tapahtumaan. Kaikille hakeneille ilmoitetaan valintapäätöksistä noin viikon sisällä haun päättymisestä.

Lopuksi vielä mukava vinkkilista niille, jotka tahtovat taidekujamyyjiksi!

  • Coniin on hyvä varata joku tauottaja myyntityöllesi, jos jossain välissä haluat piipahtaa esimerkiksi syömässä, vessassa tai katsomassa ohjelmaa. Popcult Helsingin työvoima ei valitettavasti voi tauottaa puolestasi.
  • Varaa tarpeeksi vaihtorahaa. Myyntityö tapahtuu käteisellä ja myyjän kannattaa varautua raha-automaattilämpimiin suoriin seteleihin. Mukaan kannattaa varata myös kätevä säilytysastia (esim. kassalipas tai Popcult Helsingin virallinen vyölaukku.)
  • Fanart on sallittua, kunhan oma kädenjälkesi näkyy tuotteissa. Ethän plagioi tai läpipiirrä kuviasi. :—(
  • Jos myyt painotuotteita, kannattaa panostaa paperin ja painotyön laatuun. Tavallisen kotiprintterin jälki ei välttämättä ole tarpeeksi vaativalle asiakkaalle. Painotaloista kannattaa kysyä tarjouksia.
  • K-18 -piirrosten myyminen on sallittua Popcult Helsingissä, mutta niiden tulee olla piilossa esimerkiksi erillisessä kansiossa.
  • Pöytää saa somistaa esimerkiksi pöytäliinalla oman makunsa mukaan.
  • Pusseja, kuminauhoja, muovitaskuja yms. on hyvä varata asiakkaillesi töiden kuljettamista varten.

Olit sitten tulossa myymään tai nauttimaan taidekujan tuotteista (kaiken muun uskomattoman ohjelman ohella), hanki lippusi nyt!